tiistai 4. lokakuuta 2011

Kuulimisia ja kuvapäivityksiä :>







Eipä ole tullut taas kesän alun jälkeen kirjoiteltua.Meillehän on sitten sattunut ja tapahtunut taas..
kesäkuun puolessa välissä löysin Veetin kaulalta patin jonka käytin tutkituttamassa eläinlääkärissä,joka sit olikin tulehtunut talirauhanen. ONNEKSI. Itsehän jo ehdin kuvitella pahimmat vaihtoehdot.
Syyskuun 4 pvä Olin aamuvuorossa töissä jonka jälkeen taisinkin mennä kotona sitten päikkäreille. illalla herään kun Jukka soittaa että koiralle et oo kaikki kunnossa,tuu ulos. Noh Veetin oikean puolen atu ja takatassut ei toimi eikä ole halukas liikkumaan. raahautui kyllä eteenpäin. Jukan poika kertoi Veetin olleen kadoksissa n.10minuuttia. Minähän syöksyin pää viidentenä jalkana pihalle ja huolesta soikeena kävin koiran kroppaa läpi ja soitin eläinlääkärille. Nostettiin koira autoon ja lähdettiin suoraa ajamaan VetHaussiin . Eläinsairaalan pihassa avattuani takaluukun koira käveli sisälle ontuen ja kun pääsimme eläinlääkärin tutkimuksiin niin Veeti jo kävelikin kunnolla. Eläinlääkäri totesi että ilmeisesti jalat olivat vain nyrjähtäneet ja koira joutunut ilmeisesti auton töytäisemäksi. Tutkimuksessa myös kuului veetin keuhkoista rohinaa sekä pään taivutukset oikealle oli aristavat. Keuhkoäänien vuoksi koirasta otettiin keuhkokuvat joissa ei kuitenkaan näkynyt mitään. Mutta kuvissa puolestaan näkyi niska/selkä nikamissa väljyyttä jotka näkyvät kuun puolessa välissä olevista selkä kuvauksista.  Joulukuun alussa meillä on viralliset lonkka -ja kyynärkuvaukset. Veetillä oli siispä viikon sairasloma viimekuun alussa. Nyt kuitenkin olemme hyvinvoivia.
Eilen meillä oli sitten rokotukset ja painoa vähän punnittiin, vaaka näytti 41.85kg. Eläinlääkäri sanoi poitsun olevan hyvässä kunnossa eikä muutama gramma tekisi vielä huonoakaan. VIHDOIN olemme saaneet hiukan massaa meidän luuviuluun.
Kira puolestaan oli ylilaiha toukokuun rokotuksissa ripulin vuoksi ja painoi silloin 9.85kg ja nyt painoi 11.55kg ja tohtori tokaisi typsynki olevan hyvässä kunnossaeikä lainkaan laiheliini enään :)
Eläinlääri katsoi myös uudelleen pattia kaulassa joka ei kotihoidosta huolimatta ole kadonnut,eläin lääkäri aukaisi patin ja puhdisti ja nyt  viikko hoidetaan putsaillaan ja kuukauden päästä nähdään onko lähtenyt,jos ei niin leikataan pois että äiti saa mielenrauhan.Tohtori kun sanoi että koira on altis noille talirauhasille kun ensimmäinen tulee.

Veljelleni sekä hänen avovaimolleen tuli sunnuntaina valloittava Schapendoes uros vauva Nalle-Haukun Örkki nimeltään toistaikseksi koira :D .

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Mukava lukea päivityksiä pitkästä aikaa! Kaikkeahan teille on taas sattunut ja tapahtunut. Yrittäkäähän pysyä terveenä! :) Laitahan sitten päivitys mitä kuvissa näkyy kun käytte.

Susann kirjoitti...

Onneksi Veeti selvisi ilman suurempia vammoja onnettomuudesta, toivotaan ettei löydy jälkeenpäinkään mitään vakavaa. Toi kuva missä herra nukkuu vähän liian pienellä patjalla ? on aika hauska. Tosi hienoa että olette menossa lonkkakuviin, ilmoittelehan sitten kuvien tuloksia. Hyvää syksyn jatkoa :) Ai niin, yrittäkäähän päästä Karoonan marrastreffeille !