keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Onnea Ässät , 4v !

Oli pakko lukea edellistä tekstiä mitä ollaan viimeksi kirjoiteltu. Elikkäs tosiaan se tulehtunut talirauhanen leikattiin,kun se vaan kasvoi ja märki koko ajan. Lääkäri kyllä sanoi että kun sellaisia ilmestyy niin ei varmasti jää yhteen. No viime kesänä näihin aikoihin löytyi ensimmäinen .. viime viikolla löytyi toisesta lavasta pari lisää. 
Kevät on ollut rankkaa aikaa. Mummollani todettiin syöpä loppuvuodesta '11 ja toimin hänen omahoitajana. Toukokuun lopussa mummo nukkui saattohoitokodissa sitten pois. Koiratkin jäivät sitten aika vähälle ajalle kun ravasin sairaalassa,saattohoitokodissa,Tampereella ja kun yritettiin kotona asua niin jouduin olemaan siellä lähes 24/7. Onneksi asuttiin samassa rivitalossa. TOSIAAN,siis olemme muuttaneetkin. Tuli pieniä muuttujia matkaan ja ostin rivitalo asunnon toukokuussa '11 johon pääsin pienen remontin  tehtyä muuttamaan marras-joulukuun vaihteessa '11.  
Lomailin tuossa viikon  ja loput 3viikkoa alkais elokuun toiselta viikolta. 
Veeti pääsi vihdoin vesipetoilemaan maanantaina ja Kirakin vihdoin suostui uimaan. Ja vedestähän noita otuksia ei saisi pois muutakun väki pakolla. Vein vanhempieni pihaan koirat juoksenteleen ja kuivumaan ja kävin sisällä keittämässä kahvia ja kun tulin takas ulos niin Veeti oli saanut loisto idean pyöriä multamaassa vähän ja lopputulos ei mammalle ollut niinhään miellyttävä :P Mutta uudelleen uimaankaan ei lähdetty! :>
Kuvia lapsista,erittäin sekalaisessa järkestyksessä, huhti-toukokuu 2012 :>


                                                             ystäväni chihumix ja Veeti

Eivät olleet kovinkaan otettuja kun mamma otti kummitytön hoitoon.
                                           
4.6 untulanrannassa uimassa :) 
                                                           
25.4 Pururadalla lenkillä..
 .
Samaa retkeä..

myöskin samaa retkeä..

Toukokuun puolessa välissä kurkkimassa miltä järvi näyttäää.. Tosin oli hiukan hankalaa pitää tuo urospuolinen pois järvestä :D
Minun HD-poika<3

4.6 oltiin juuri tultu uimasta ja mamma kävi keittämässä kahvia ja ulos tultuaan poitsu näytti tältä !:P

Huhtikuun retkeä..

huhtikuu '12

Huhtikuu '12

Veeti toivottelee synttärionnitteluja ässäläisille ! <3

2 kommenttia:

Susann kirjoitti...

Veetille synttärirapsuja :)
Ihanan näköistä tuolla teidän uimapaikalla, viihtyis siellä meidänkin koirat. Mukavaa kesää teidän laumalle :D

Anna kirjoitti...

Kun katselin noita kuvia niin näin Veetin ilmeissä ihan Janen!