sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Veeti 7kk 3vk

Heip!
On mennyt taas hetki ,oikeastaan aika suuri hetki,pari kuukautta kun viimeksi olen blogia päivitellyt. Veetistä tullut jo iso poika ja pentutapaaminen Harjavallassakin 11.1.09 oli jo. Jota odotettiinkin todella paljon ja oli todella mukava nähdä kaikki ässät koossa,millaisia pennuista oli tullut ja millaisia koko eroja ym. Mukava että kaikki pääsi tulemaan sinne. Itse tulimmekin hiukan myöhässä mutta parempi että pääsimme tulemaan myöhässä kuin emme olisi tulleet ollenkaan.

Tokotreenitkin alkoivat taas 13.1.09 ,joulukuu oli talvilomaa. Hyvin meni ensimmäiset treenit ja poijalla todella löytyy motivaatiota ! Ruokahalu siis kohillaan,liiaksikin :D
Uudet treeniryhmät alkaa ens kuun alussa ja saa nähdä miten alkaa sujumaan kun siirrytään penturyhmästä osaaviin,oppimaan uusia jekkuja :>

Muuttokin meille tulee eteen parin kk päästä kun vuokrasopimus tässä asunnossa loppuu. Muutamme Hämeenlinnan keskustaan,Lukiokadulle,Linnanpuiston viereen,jossa tapasimmekin viime kesänä Akun. Siinä on kyllä mukavat metsä lenkki mahdollisuudet Ojoisille päin sekä koirapuisto ihan kivenheiton päässä :> matkaa alle 100m.

Olen ajatellut että ensi syksynä voisi ottaa tatuoinnin Veetin tassusta tuonne niskaan,painaisi tassun ensin johonkin ja vähän siistisi sitä ja se oli siinä.


Tässä pari uudempaa kuvaa Veetistä joiden kuvalaatu ei päätä huimaa mut onpahan päivitystä.



Oltiin Kylässä Kaverillani,jolla oli sekarotuinen narttu,Nemi,reilut 1v.



Seuraavaksi oltiinkin toisella ystävälläni kylässä.


Äitini Koira,Sekarotuinen narttu Vilma,1½v. ( Pk Mäyräkoira,Chihu,Sheltti.)


Koira puistossa oltiin käymässä viikko sitten eikä siellä siihen aikaan ollut ketään :<
Veeti ihmettelee jäätä.


Oltiin Vilman,Kitin ja Veetin kanssa koirapuistossa. Kovasti olisivat halunnut toiseen aitaukseen jossai Kiti leikki aran mitteli nartun kanssa. :>


-Iita & Veeti

Ei kommentteja: