maanantai 3. toukokuuta 2010

03.05.2010

Heippa !
on tässä hiukan vappua juhlittu ja eilen alkoi huoli Veetistä kun ei meinannut pissaa tulla lainkaan, tiputtamalla vain. Meinasinkin soittaa ihan kasvattajalle että mikä mahtais poitsulla olla,mutta en sitten viitsinyt ja otin itse asiasta selvää. Epäilyiksi heti tuli virstakivet, jonka jälkeen mietittiin että sittenkin virtsatientulehdus. Tänä aamuna sitten lähdettiin aikaisin aamulla eläinlääkäriin tutkimaan että mikäs siellä mahtais olla. Ja tulokset olivat että pojalla EI MIKÄÄN OLE,outoa. Sanoivat että tarkkaile ja uudestaan yhteyttä jos kusta ei ala tulemaan. Pieni helpotus aamulla kuitenkin oli että Veeti pissas aluks tiptip pissaa jonka jälkeen myöhemmin purkkiin ihan normaalisti.. Tarkkailua silti siis.

Meille myös tulee perheenlisäystä puolessa välissä tätäkuuta (toukokuuta). Sheltie neiti tulee viihdyttämään elämäämme. Nimiehdotuksia otetaan vastaan,olen aivan pulassa,mitään sopivaa ei tule mieleen. tässä pari kuvaa neidistä.



Lisäksi kysyisin osaisiko joku tehdä blogin ulkoasua ?

T. Iita & Veeti

4 kommenttia:

Susann kirjoitti...

No höh, toivottavasti Veetin vaiva oli joku ohimenevä kummajainen. Pojalle rapsut !

Vai saa Veeti sinne pikkusiskon, onnea perheenlisäyksestä :) Nimiehdotuksia.. Nyyti, Hippu, Tiinu, Viuhti, Ninja..

Iita. kirjoitti...

Joo näin pääs käymään että pentukuume iski ja Jukka suostui sit PIENEN koiran ottaan :D

Kiitos nimiehdotuksista,muutama oli mitä oli itselläkin mielessä mutta päätöstä ei vaan ole tullut.. :)

Anna kirjoitti...

Toivottavasti Veetillä kaikki kunnossa! Meillä täällä yritetään selvitä täitartunnasta :( Ompas kiva kuulla, että Veeti saa kaverin! Vai että ei se kaksilahkeinen suostunut enää toiseen ISOON koiraan.. saakohan Jane kuitenkin tulla vielä käymään..? ;D Jokos Veetillä on alkanut ilmetä enemmän vahtimista?

Iita. kirjoitti...

Kyllä se Veeti on edelleen yhtä mamis eikä vahtiviettiä ole näkynyt sen suuremmin kuin ennekään. Joo ei tullut suostumusta ISOON koiraan mutta pienempään tuli .. sitten olikin miettiminen että mikä ton touhon kanssa sopis. Susannin Ninja nimi ehdotus oli aika miellyttävä. Täytyy mietiskellä,ens perjantaina neiti saapuis :)