maanantai 14. helmikuuta 2011

Helmikuu..

Ollaan selvitty joulusta ja uudestavuodesta. Hiukan ongelmia on ollut Veetin kanssa kun se leikattiin sillon ennen joulua maanantaina,ja kivut poitsulla olivat ihan äärettömät ja jouduttiin seuraavana aamuna meneen eläinlääkäriin ottaa morfiinia lievitykseksi. Viikko siinä pideltiin sitten töttöröö päässä ja luulin että paraneminen lähti kivasti vauhtiin. Tammikuun puolessa välissä huomasin ku Veeti jatkuvasti nuoli haaruksiaan ja soitin Hannalle ( Ell.) että mitäs kun se tekee niin ja se on nyt ärtynyt. Hän heti tiesi että kyse on tikkilangan syytä jonka solmukohta kutittaa. Helmikuun puolessa välissä tikin sitten pitäisi olla sulanut,eikun viikko töttöröä taasen ja helevetin kallis antibioottirasva että saatiin pussukat taas kuntoon ku tuo tollo oli sen jo ehtinyt nuoleen auki.
Hyvällä hoidollahan me saatiin se nopeasti kuntoon ja pussit on alkanut katoamaan hyvin ja töttöräkään ei enää tarvita. Leikkaukseen mentäessä Veetiltä löytyi 38,45kg ja oli aika honkkelissa kunnossa painosta huolimatta. Tammikuun puolessa välissä sitten löytyikin jo 40,7kg. Eipä ole enää niin honkkelin näköinen. Ruuan määrää vähennettiin kuitenkin ettei paino pääse hirmuisesti nousemaan.

Kira neitikin on jo 10kk 2vk vanha. Niin se aika menee. Korvat on maitoliimalla liimattuna jotta hiukan pysyisi shelttimäisesti kun muuten on tyystin pystyssä. Odotan kovasti vuosi rokotusta päästään punnitseen kunnolla ja mittailemaan säkää,Vaikka eipä tuo mun mielestä kovin suuri ole,vaikka pentuna ihmiset sanoivat kiraa Collien pennuksi ku oli niin iso. :> Kotikoirahan tuo on ja jospa joskus harrastuskoirakin :) Joten sillä säkäkorkeudella ei sinänsä ole merkitystä :) Shelttejä ku on hyvin vaikea kasvattaa juuri tuon koon takia.
Kovasti odottelen sen juoksua,kun oon nyt niin hyvin valmistautunut ,Veetikin leikattu ! :> vaikka niin säälinkin Veetiä,koska se oli mulle ihan kamala päätös !



Sitten pari talvista kuvaa karvaisista lapsistani :>





Hyvää ystävänpäivää toivottavat Veeti & Kira :>

Ei kommentteja: